sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kesäloma rahoja odotellessa

Eipä hirveitä ole enää tapahtunu projektin suhteen. Pari eri asetusta on tullu kokeiltua ja parhain muutos oli muuttaa ruiskutus kertojen määrä yhdestä per sykil kahteen. Koneen luonne muuttu entistäkin herkemmäksi joten kireestä nokasta hävis se viimesinkin "ääni lisä"

Suurin miinus koko auton suhteen on kuinka perso viinalle auto on. Maantie ajossa tahtoo tankkiin lorahtaa se 18-20l ja kaupungissa sitten vielä enemmän. Joten osina oleva 305 moottorin teolle alkaakin olemaan suht hyvät tekosyyt.

Tulipa tuossa viime viikollakin yritettyä yhtä teini kikkaa jolla toivoin saavani hivenen lisää pakoääntä. Kirurginen toimepide ei kylläkään tuonu toivottua lopputulosta joten uuden änkkärit ovatkin ostoslistalla.
Lauantai iltana käytiinkin sitten romanttisella ilta ajelulla. Tämä tarkoittaa emäntä ratissa ittella kalja ja tietsikka kädessä säätäen ruiskua. Kyllä se on hyvä että oma emäntä osaa yllättää ja vielä näinkin romanttisesti




Jotta VW viritys ei ihan jäis niin tulipa hoidettua yksi pitkäksi jääny rästi homma. Pepille olin luvannu virrata iso vena vakio kannet.
Tulos oli ihan yees ajatellen että ilman imusarjoja ei ole nuo vakio kannet oikein enempää omassa penkissä virranneet.



sunnuntai 11. toukokuuta 2014

tallin siivousta

Kevään spurtin jälkeen alkas talli olemaan siinä mallissa että kevät siivous oli edessä.
Joten viikonlopun projekti olikin saada ainakin osa sotukusta omille paikoilleen.

saldona olikin yksi VW Passatillinen roskaa sekä muuta paskaa.

Ihme kyllä muuttu tallikin suht tilavaksi,

Sitten päivän siivouksen jälkeen

Tulipa tuossa viikko takaperin tarkistettua ykis lapsuudesta muistettu metsälöytö.
Mitään arvokasta ei tullu löydettyä muuta ku tämä pickupin koppa. Oli valitettavasti päässy sen verran huonoon kuntoon että saipa jäädä tuolle paikalle.








Sunnuntain loppu huipennuksena tuli kaivettua esille pikkasen ameriikasta tilattuja osia.
Molemmat kuluvat tuohon "ikuisuus" projekti osioon.

Ekana suunnitellun 400hv 305 osia.
Vielä pitäis saada kannet kairattua valmiiksi. Onko se sitten kesän vai ensi tavlen projekteja jää nähtävksi. Kesäksi pitäis yksi puttarikin saada teravattua sekä kytkin korjattua..







 Uutena projektina on sikki koneen sähköistys. Tavote olis saada kaverin sikki koneesta tehtyä kopio jotta laiskan ei tarttis veivata.
Nimeltä mainitsematomalle kiitos sähkömoottorista
Lopuksi saide suojalla varustettu Voortti.
Ensi viikolla pitäiskin sitten alkaa kyseleen sopivaa värillisen "plexin" palasta tuohon kattoon.






tiistai 6. toukokuuta 2014

Ruiskun säätöä

Viime päivät ovatkin menneet pääasiassa ruiskun säädössä. Puuttuva vääntökin löytyi ku sain TDC korjattua oikealle kohdalle. Joten nytte jaksaa sutasta mutta uutena ongelmana tulikin sitten taka askelin holtiton hyppiminen. Joten pitänee pitää jäitä hatussa tuon sutimisen suhteen.

Itse ruisku onkin toiminu sitten hyvin kankean alun jälkeen. Pitää sanoa että ruiskun asennus ei ole harmittanu pätkääkään koska säätäminen paljon "helpompaa" ku esim kaasuttimella johonka pitäis sitten olla kaiken mailman suuttimet ym

Ainut pieni ongelma on hivenen epätarkka TPS (kaasu asento tunnistin) joka pikkasen korjaantu signaalin filtteröinnillä.

Seuraavana onkin läppärunko synkkien tarkistus sekä vivuston klappien tarkistus. Myös veden lämpöanturin pitäis saada asennettua parempaan paikaan koska onnistuin saamaan anturin juuri siihen paikkaan missä kone ei lämpene yli 35 asteen..

Joten eiköhän näillä eväillä pitäis saada kulutus tippumaan tuosta ekasta 25L/100km kulutuksesta..
Jotta tuo korkea kulutus sais pikkasen ymmärrystä on tämä mitattu E85 polttoaineella. 

torstai 1. toukokuuta 2014

vappu 2014

Monien muttien kautta pääsin ku pääsinkin sitten osittaiseen vappuletkaan.
Ihan viime metreilla poikennu keinun pultti meinas aiheuttaa pienen myöhästymisen. Hauska sinäänsä että edellisenä iltana auto toimi hyvin kunnes sitten matkalla kuplien vappu kokoontumiseen teki kone tenän. Kiitos kuitenkin kuuluu Lövmark brotheirseille sekä Villelle jokka jeesas työkalujen sekä uusien keinu pulttien kanssa :D

Hieman jäi tuo kupla letkan näkemättä jääminen harmittaan.

itte kruisinki  meni puolitiehen hyvin kunnes alkas auton lämmöt pikkasen huolestuttaan. Koska auto on varustettu kahdella väärin näyttävällä lämpöanturilla aiheutti ylivuotona tullu vesi heti huolen koneen keittämisestä..
Mutta perille päästiin ja uusia tuttavuuksia tuli tavattua.

Kuvia cruisingista ei tullu otettua

Mutta illalla tuli käytyä fiilistely ajelulla Åminne rannassa. Vaikka aurinko paistoi koko päivän tahto tuollanen avolla ajelu olla vilpposta.


 Mega tuli myös "Lapan" avustuksella mapitettua ja pikkasen jäi ihmetyttään puuttuvat hevosvoimat. Yhtenä syynä sopis olla suht ahtaat pakoputket sekä kipinän puolen viimeistely.

Myös illan mittaan huomasin pientä seoksien heittelyä joka johtunee klapista vivustossa.
Myös moottori lämpömittarin paikka on väärä joten tuokin kullunee muutettaviin kohteisiin.






ei muuta ku glada vappen