torstai 26. joulukuuta 2013

chevy kannen jatko viilausta

Joulupyhät vietetty ja likenevä aika onkin tullu vietettyä virtauspenkin äärellä.
Eri kanavan muotoja tuli kokeiltua ilman mitään sen suurempia saavutuksia.
Parhaaksi max virtaukseksi taisin saada 208cfm@28" mutta sitten tuli ahnedittua ja kairattua reikä kanteen.

Onneksi ei korkeelta pudottu ja lannistettu vaan kannessa on vielä kolme kanavaa jota pystyy koeviilaan.

Tulipa kokeiltua myös virtausta imusarja kiinni ja suureksi pettymykseksi niin virtaus tippu noin 10cfm. Tarkoittaa noin 20hv pudotusta teoriatasolla.



Tässä on sitten tuherrusta pyhän ajalta.






Mielenkiintosi oli testi jonka tein loppuillasta se että pelkällä ohjurin patin muotoilulla sekä pikkuärrän pyöristyksellä saavutin samat virtaus arvot ku puhki hinkatulla kanavalla. Joten paljon on vielä opittavaa tästä chevyn kanne saloista.

maanantai 23. joulukuuta 2013

chevy kannen kairausta

Näin joulun rauhottumisen alla oli sopiva jatkaa chevy kannen viilausta.
Joten tuli tehtyä venttiili nostamista varten teline sekä jatko viilattua kanavaa.

Eilinen testi tuli toistettua ja saman kaltaiset virtaus lukemat tuli mitattua.
Kyseessähän on chevy 305 kannet pienillä ~47mm venoilla joten mitään himo kansia näistä ei saa mutta ihan soppelit tuollaseen 400hv koneeseen.. Ainakin jos on teoriaan uskominen..

Ongelma kansissa ei ole vaadittavan virtaus määrän saaminen vaan enemmänkin ilman pyörteily. Kanavaa täyttämällä onnistuin pikkasen hillitsemään tätä ilman hirveen suurta pudotusta virtauksessa (sininen viiva versus punainen)


Seuraavaksi onkin vuorossa kanavan jatko täyttö. Lupaava on että 80% max nostosta jo saavutetaan vaadittava kannen virtaus mutta tämä on vasta numeroina..

Pikkasen illan töherrystä






Tulipa hitsit vihdoin ja viimein laitettua päällekkäin. Tähän asti tuo tiggi on ollut lattialla potkittavana



Se tältä kertaa ja hyvää joulua kaikille

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Hitsausta ja viilausta

Joulu loma alkanu ja viikon saldona tulli jotain aikaseksi.
Moottori irrotuksen jälkeen tuli siivottua kaikki vanhat kiinnikkeet pois runko aisoista ja hitsattua jotku hitsi saumat uudestaan.











Tänään päätinkin sitten viilailla chevyn kantta. Nopea viilaus ja pika virtaus näytti että virtaus määrä oli heti tavotteessa mutta kanavanassa oli parikin aika pyörteilevää kohtaa joten noiden kanssa saakin varmaan tapella vähä aikaa.






maanantai 16. joulukuuta 2013

akselin irroitus

Eipä sen kummempaa että akseli lähti irti. Seuraavalla kerralla sitten moottori

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Vesileikkausta

Viikonlopun anti omalta osalta jäi nollaan. Perjantain pikkujoulu verotti vointia sen verran että tallissa tuli vaan pyörähdettyä..

Mutta sen verran edistystä että "cädi" kuvat muttu viivoista ihan oikeks rautakappaleiksi.
Vaikka oma piirtäminen oli aiheuttanu enemmän vaivaa ku hyötyä...



Ja sunnuntain illan mittaan tuli vielä etu ripustuksen purku aloitettua.





Onpa hyllykoristeetkin ehtiny vaihtua. Alkaa olemaan entinen VW avo seinä oleen täytetty Voortin osilla

torstai 12. joulukuuta 2013

30hv kansien viilausta ja aisojen hitsaus

Tuli aloitettua kansien viilaus maran 30 heppaseen pumppukoneeseen. Seuraavaksi oliskin sitten venojen irrotus mutta työkalu lainassa joten hommat seisoo..


Mielihän olis ollu tehdä kopio Evo kannesta mutta aikarealiteetit ei anna sille tässä hädässä mahdollisuutta..
Mutta jos sitten joskus


Rodiakin tuli tehtyä ja etuaisan päät sain suht valmiiksi. seuraavaksi onkin koneen irrotus ja pikku muokkaus etuaisoille.



sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Runkoaisojen muokkausta

Eilen tuli tehtyä apukuskinpuoli joten tänään oli sitten kuskin puolen vuoro.
Kohta saakin nostaa koneen paikoiltaan ja siivota turhat kiinnikkeet runkoaisoista..





lauantai 7. joulukuuta 2013

Pakosarjan hitsailua

Itsenäisyyspäivä osu sopivasti ja "pitkä" loma onkin vietetty tiggailussa.
Pakosarjan putket tuli hitsailtua yhteen ja jäljellä onkin sitten enää sovittaa kollektorit ja polttaa kiinni.





Normi kipinä vahti tunti tulikin sitten käytettyä syylärin purkuun sekä runko aisojen muokkaukseen.
Ameriikan Joe olikin päässy toteuttaan itseänsä kunnolla ku oli autossa olleet aisan päät tehny. Ittellä ei sopinu silmään vaan päätinkin palauttaa muodot takas orkkis tyyliseks.
Illan päätteeks olikin  sitten apukuskin puoli valmiina ja ens kerralla onkin sitten kuskin puoli vuorossa.







Tulipa sitten fiilisteltyä eri lampun asennoilla ja taidankin päätyä matalalle asennettuihin lamppuihin. Autoon tulevat orkkis lamput ovatkin matkalla ja joulun välipäivinä oliskin ajatus päästä niitä sovittelleen.







sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Pakosarjan tekoa

Pitkästä aikaa oli oikein sunnuntai tallipäivä.
Ekana tuli hitsattua imusarjasta löytyny vuoto kohta. Eka oli ajatuksena alkaa purkaan konetta pois mutta päätinkin yrittää tehdä pakosarjoista pikkasen toisenlaiset.

Ajatuksena oli alkujaan ostaa lakester pakosarja rakennusarja tuohon autoon mutta tuntu pikkasen turhan isolta rahalta maksaa 300$ + rahti kahdesta "stingeristä sekä kahdeksasta putken pätkästä.
http://www.lakeheaders.com/sitebuilder/images/Yblock2-322x245.jpg

Päätinkin sitten yrittää tehdä oikean tuubipakosarjan joka pikkasen muistuttais tuollasta lakester sarjaa. Aihioksi kelpas hyvin auton mukana tulleet T-hot sarjat.






Kipinä vahtina ollessa päätin samaan syssyyn irrotta tuon 4kurkku imusarjan ja kokeilla tuota hillborn imusarjaa paikoilleen. Ihan 10+ tuo ei ollu mutta eiköhän tuo parane ku saa tratit kiillotettua ja ylimääräinen kama pois koneen ympäriltä.









Ens kerralla saakin sitten kolvailla pakosarjat yhteen ja alkaa mittaileen kollektoreita pidemmiksi. Lintuvuoressakin odottais yksi projekti johon ei ole oikein löytny aikaa. Mutta jos yrittäis tiistaina sitten sieläkin käydä..