Tänään tuli tallipäivä aloitettua veljen bajan etuakselin maalauksella. Tulipa taas niin hyvä mitä pohjat antoi myötä.. Mutta kyseessä ainoastaan etuakseli joten kelpanee.
Tästä taitaa tulla ainut auto joka ajossa tänä kesänä...
Maran screemer pannu edisty taas pikkasen. Venat tuli säädettyä tiukkaan nollaan, venakopat nätisti kiinni sormikireydelle, lisäöljypohja putsattua sekä kiinnitettyä, moroso öljyfilsa putsattua sekä kiinnitettyä ja lopuksi flektin jalka liimattuna kiinni.
Tästä on sopiva jatkaa seuraavalla kertaa. Ruisku tekis tähän mieli pistää koska Magia Nerga pannusta jäänee läppärungot ylimääräiseksi joten istuisivat tähän pannuun ku nenä päähän.
Auringonpaiste aiheutti myös katseiden kääntymisen tähän koneeseen. Pikkuhiljaa pitänee vene hakea veljen luota ja asentaa kone paikoilleen.
lauantai 20. huhtikuuta 2013
keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
screemer 1776
Pieni pikavisiitti tallille ja tulipa jotain tehtyä. Maran screemer pannuun sain kiertokanget kiristettyä, männät ja pytyt asennettua. Sitten tuli kannet putsattua sekä nekin momenttiin vedettyä. Tämän vois jopa saada nippuun seuraavalla tallivisiitillä.. Mutta siihen voipi mennä pikkasen aikaa..
perjantai 12. huhtikuuta 2013
Etuakseli hitsattu
Tulipa harrastettua perjantai ilta ja bajan akseli saatiin hitsattua valmiiksi.
Ens kerralla pitäis ruikkia maali päälle ja asentaa takas autoon.
Voipi olla että tällä veljellä onkin auto käynnissä vappuun mennessä..
Ens kerralla pitäis ruikkia maali päälle ja asentaa takas autoon.
Voipi olla että tällä veljellä onkin auto käynnissä vappuun mennessä..
torstai 11. huhtikuuta 2013
vähä sitä ja vähä tätä
Tulipa tehtyä kaikkee pientä taas illan aikana. Veljen bajaa tuli hitsattua säätöpalat akseliin joka omasta mielestä onnistu hyvin. Ekaa kertaa oli kylläkin kunnon hitsi eikä kiire saada auto pihalle samana iltana jotta pääsis kotio.
Ihan priima ei akseli ollu joten joutuu vielä suorittaan pientä ruostehitsaustakin.
Sivussa tuli myös asennettua kiertokanget maran screemer pannuun joten seuraavaksi saakin vaan kiristää momenttin ja kone takas nippuun.
Koska hitsi oli valmiiksi lämpimänä sai ekaa kertaa kokeilla alumiinin hitsausta paha perse lohkoon. Yllättävän hyvä oli tuo hitsata ja enemmin että olis alkanu täyttään päätin hitsata kunnon korokkeen tuohon puiden lohkoon. Nytte pitäis kestää ja sormet ristiin että ei saumat vuoda.
Semmosta tälläkertaa

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
Lyhyt talli visiitti
Eipä tullu tallilla vietettyä 20min pitempään. Meni muissa puuhissa tämäkin viikonloppu ja tänään ei ollu vire aivan parhain.
Päätin kuitenkin mennä talliin ja alkaa niputtaan Maran screemer pannua takas nippuun. Mutta koska muistikatkos iski niin jäipä ne sitten asentamatta. Mutta ku kerran oli ruuvaus vaatteet päällä päätin kuitenkin putsata osat valmiiksi ja ensi kerralla pitäis päästä hommiin.
Kierokangen asento onkin lovet alaspäin ja momentti 29lbs. Joten muistikuva ei onneksi ollu väärä.
Nou kuvvia

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)