perjantai 10. lokakuuta 2014

long time nou seen.

Viime päivityksestä on vierähtäny jo jonkun aikaa.
Ja onpa tässä jotain tapahtunu sitten lomien loppumisen.
Rodille on tullu tehtyä tosin pelkästään vältämättömät että pysyny ajossa. Tuossa sivussa tuli autettua miestä mäessä ja tuli Tuukan junista pikkasen fixailtua.

Tulipa koettua tuo juniksen ruuvaus ja ihan hauska tuollanen oli ruuvata koska systeemit kuitenkin jotenkuten tuttuja kuplista.

Syksyn kohokohta olikin sitten osallistua tuohon vaasan autonäyttelyyn ja ihan siisti rotta rodi rivi sielä sitten oli.

Mutta lorinat sikseen ja kuvat kehiin




Lomien jälkeen oli pakko kokeilla tuota motonetin tummennus kalvoa. Eipä ollut hääviä hintaansa nähden mutta hauskaa oli taas tuotakin teini homma kokeilla.



Näyttelyyn osallistminen oli uusi hauska kokemus ja pitipä auto pikkasen puunata. Tuukkakin kävi vetääs straipit jotka sitten keinotekoisesti vanhennettiin.






Tässä rodi rivi sitten sundomin autonäyttelin ilta kruisingissa. Tulipa loppujen lopuksi ajeltua pikku tunneille saakka.




Tuukan junikseen tulikin sitten vaihdettua laatikko sekä korjailtua edellisen omistajan tunarointeja. Suurin ihmetys autoa korjatessa oli että auto oli hiljan katsastettu ja auto kuitenkin hengenvaarallinen. Mutta parin illan kiristelyn ja uudelleen asentamisen jälkeen muuttui auto ainakin turvalliseksi. Jotain pientä hienosäätöö on jäljellä mutta siisti auto tuo muuten on.
Pikkasen käväisi jo mielessä että olisiko tuollasen rakentelua kokeiltava mutta jäänee unelmaksi..






torstai 17. heinäkuuta 2014

Kesäloma päivitys

Kesälomaa pidetty jo 2 viikkoa ja suurin osa ajasta vietetty tien päällä sekä "saaristossa"

Ennen lomia sain westfixin neuloon tuollasen sardiini purkin kannen joten nytte ei enää olla säiden armoilla.



Lomille sitten lähdettiin heti töiden jälkeen. Tottakai mökille piti ottaa molemmat leikkikalut mukaan. Veneen hinauksen hoiti emäntä ja itte tuli päristeltyä rodilla.

Veneilessä menikin sitten koko viikko ja puttarilla tulikin sitten käytyä sellasilla sopivilla päivän pitusilla retkillä.




Ja pitihän kokeilla tehdä tosi moottorimiehen gourmee luonaskin. Tunnin paistatuksella pakosarjan päällä alkas makkarakin maistuun hyvältä




Mitä rodiin tulee niin roadtripin jälkeen piti parannella pikkasen ajomukavuutta. Ensi talveksi suunniteltu uusi panhard tanko tuli tehtyä ja takajousitus muuttukin huomattavasti rauhallisemmaksi.
Toinen positiivinen yllätys oli myös että nytte pystyy pieniä burniksiakin tekeen ilman että takapää hyppii holtittomasti



tiistai 24. kesäkuuta 2014

Kesä ajelua

"Kesän" alettua ei ole hirveesti talliaikaa tullu kerättyä. Rodille ei ole mitään suurempia tullu tehtyä paitsi jotain pulttien kiristelyä ja "normi" huoltoa.
Eniten aikaa onkin menny ruiskun hienosäädössä. Pieneksi päänvaivaksi on tullu yritys saada polttoaine kulutus pienennettyä.
Viimesin fiilispohjalta tuntuva parannus oli lisätä tasakaasu alueiden sytytys ennakko aina tuonne 50 asteen paikkeille. Kova ennakko mahdollisti sen että seokset sai säätää paljon laihemmalle ilman että auto nykii aivan mahdottomasti. Näkyykö tuo kulutuksessa on vielä auki koska ajo ollu myös samalla täys kaasu alueiden hienosäätöö..




Oman työpaikan parkkiksella on tullu bongattua tuttu rodi ja päätinkin sitten yksi päivä että pitääpä tuosta mennä ottaan tuollanen pari kuva.




Lopuksi sitten jokakesänen vene kuvat. Viimetinkaan meni mutta juhannus viikolla sain veneen maalattua sekä tervattua. Joten hyvä loma tulossa. Auto ainakin vielä ajokunnossa ja vene vesillä..


sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Renkaiden vaihto ja cruising tapaaminen

Tulipa sitten kummit väännätettyä alle ja sitten lauantaina tuli käytyä cruising tapaamisessa tuossa vanhalla bussi asemalla.

Eipäs tässä mitään sen kummempaa satua saa kerrottua

Tässä kuvat nytte noilla towelscity racing tyresin kummeilla

Sitten kuva kokoontumisesta

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

kesä kummit saapu

Piiiitkän odottelun jälkeen saapu vihdoin ja viimein uudet kesäkummit rodiin.
Illan aikana ei sitten enää saanu noita auton alle mutta ehkäpä huomenna.

Muuten tallilla ei ole oikein mitään tapahtunu






sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kesäloma rahoja odotellessa

Eipä hirveitä ole enää tapahtunu projektin suhteen. Pari eri asetusta on tullu kokeiltua ja parhain muutos oli muuttaa ruiskutus kertojen määrä yhdestä per sykil kahteen. Koneen luonne muuttu entistäkin herkemmäksi joten kireestä nokasta hävis se viimesinkin "ääni lisä"

Suurin miinus koko auton suhteen on kuinka perso viinalle auto on. Maantie ajossa tahtoo tankkiin lorahtaa se 18-20l ja kaupungissa sitten vielä enemmän. Joten osina oleva 305 moottorin teolle alkaakin olemaan suht hyvät tekosyyt.

Tulipa tuossa viime viikollakin yritettyä yhtä teini kikkaa jolla toivoin saavani hivenen lisää pakoääntä. Kirurginen toimepide ei kylläkään tuonu toivottua lopputulosta joten uuden änkkärit ovatkin ostoslistalla.
Lauantai iltana käytiinkin sitten romanttisella ilta ajelulla. Tämä tarkoittaa emäntä ratissa ittella kalja ja tietsikka kädessä säätäen ruiskua. Kyllä se on hyvä että oma emäntä osaa yllättää ja vielä näinkin romanttisesti




Jotta VW viritys ei ihan jäis niin tulipa hoidettua yksi pitkäksi jääny rästi homma. Pepille olin luvannu virrata iso vena vakio kannet.
Tulos oli ihan yees ajatellen että ilman imusarjoja ei ole nuo vakio kannet oikein enempää omassa penkissä virranneet.



sunnuntai 11. toukokuuta 2014

tallin siivousta

Kevään spurtin jälkeen alkas talli olemaan siinä mallissa että kevät siivous oli edessä.
Joten viikonlopun projekti olikin saada ainakin osa sotukusta omille paikoilleen.

saldona olikin yksi VW Passatillinen roskaa sekä muuta paskaa.

Ihme kyllä muuttu tallikin suht tilavaksi,

Sitten päivän siivouksen jälkeen

Tulipa tuossa viikko takaperin tarkistettua ykis lapsuudesta muistettu metsälöytö.
Mitään arvokasta ei tullu löydettyä muuta ku tämä pickupin koppa. Oli valitettavasti päässy sen verran huonoon kuntoon että saipa jäädä tuolle paikalle.








Sunnuntain loppu huipennuksena tuli kaivettua esille pikkasen ameriikasta tilattuja osia.
Molemmat kuluvat tuohon "ikuisuus" projekti osioon.

Ekana suunnitellun 400hv 305 osia.
Vielä pitäis saada kannet kairattua valmiiksi. Onko se sitten kesän vai ensi tavlen projekteja jää nähtävksi. Kesäksi pitäis yksi puttarikin saada teravattua sekä kytkin korjattua..







 Uutena projektina on sikki koneen sähköistys. Tavote olis saada kaverin sikki koneesta tehtyä kopio jotta laiskan ei tarttis veivata.
Nimeltä mainitsematomalle kiitos sähkömoottorista
Lopuksi saide suojalla varustettu Voortti.
Ensi viikolla pitäiskin sitten alkaa kyseleen sopivaa värillisen "plexin" palasta tuohon kattoon.